Kahvit 1 - Nanna 0

Huomenta tyttöseni ja poikaseni! Jokaiselle on takuulla tuttuja ne aamut, jollon tuntuu, ettei pääse sängystä ylös - ei, vaikka kuinka tsemppais. Jos kuitenki pääsee ylös, useimmiten pääsee myös kouluun/töihin. Sitten on se toinen vaihtoehto. Nimittäin ne aamut, jollon saattaa päästä 500 metrin päähän koulusta, mutta huomata yhtäkkiä varpaitten suuntaavan suoraan kahville ilman epäilyksen häivääkään. Miten tässä taas näin kävi?

Mmmm, life's good. :)

Syy siihen, miksi oon ollu viime aikoina jättimäisen aamu-uninen (tämähän ei ole geeneissä...), on Neiti Ranskatar. Kuinka äänekäs nukkuja voi olla? Välillä nauran melkein ääneen sen huokailuille, tuhinoille, kuorsauksille ja kaiken maailman temppuilulle. Välillä revin hiuksia, ku en pysty ite nukahtamaan. Vannon kautta kiven ja kannon, etten oo koskaan (erittäin äänekäs Jasper-koira mukaan luettuna) nukkunu samassa huoneessa/asunnossa niin äänekkään nukkujan kanssa. (Tässä tapauksessa vielä alle puolen metrin päässä.) Nukun yleensä missä vaan, mutta tämä huonekaveri käy kyllä yllättävän paljon hermoille. Saako kuorsaavaa kämppistä tönästä samalla tavalla, ku poikaystävää? Heh, ei taitais tehä hyvää yhteishengelle.

Viikonloppu meni juhliessa pikku-J:n synttäreitä lisää ja hengaillessa kotona. Venetsia peruuntu junalakon takia, höhpöh. Joku toinen päivä. Perjantaina oli kuitenki huippu kivaaa jälleen kerran! Oltiin pitkästä aikaa Old Fashionissa ja vaikka oon täysin Hollywoodin kannattaja, niin oli ihan mukavaa vaihtelua.

Huoh, mallit ei tajua, ettei ruoalla SAA leikkiä. Varsinkaan kakuilla! ;>

Enää 17 luukkua joulukalenteria jäljellä. Taisin alottaa sen vähän väärin päin, hupsista. Yheksän luukkua, että nään äitin. <3

Bacini namut!

Leikkikoulua, piknikkejä ja yllärivieras Roomasta

Miten mieli voiki kulkea tämmöstä vuoristorataa? Kuten aiemmin kävi selväksi, olin alkuviikosta lähellä räjähtämispistettä. Nyt oon pari päivää taas liidelly jossain kaukana pilvien yläpuolella, syleilly hymyssäsuin koko maailmaa ja aamutunneilla musta pitkästä aikaa tuntu, että pakahdun pienestä suuresta onnellisuudesta. Piirreltiin luonnoksia melko vauhdikkaasti hassun ranskalaisen musiikin tahtiin ja mietin, että TÄTÄ mää vuosi sitte toivoin mun Milanon vuodelta. Rentoa piirtelyä pätevässä opetuksessa (sen mini-rautarouvan, jota vois kuvailla hyvällä tavalla vähän friikahtavaksi), paljon kirkkaita värejä ja taustalla veikeää musiikkia. Voiko näitä perjantain tunteja edes koulunkäynniksi sanoa? S:n kanssa tultiin siihen tulokseen, että oikeasti ne on ehkä terapiaa.

Ihanuus alkoi kuitenki siis jo eilen aamulla, kun pitkästä aikaa heräsin klo 06.45. Koska kotona oli taas melko ahdasta olohuonetta myöten, suuntasin kahville viimeistelemään läksyt ja nauttimaan rauhallisesta heräilystä. Aamuhetket tekee ihmeitä – tämä on monta kertaa todettu neiti N:n kanssa työpaikalla. Jos et oo kokeillu, kokeile heti huomenna.
Kävin istumassa koulussa sen verran, että juoruilin S:n kanssa kaks tuntia samalla, ku ihmeteltiin miksi kiinalaistytöt piirtää jo kaavoja. Eikös ne kaavotustunnit ollu erikseen? Ja eikai niiden mallistot VIELÄ oo kaavotusvaiheessa? Justhan me vielä kuunneltiin inspisluentoa! Asia ei koskaan täysin selvinny meille kieliongelmien takia, mutta saatiin onneksi selvennystä tehtävänantoon noin muuten. Voin kauhukseni ja ilokseni kertoa – tässä on hyvät ja huonot puolet! -, että mun joululoma saattaa hyvin pitkälle kulua kaavoja piirrellessä pienen karvaisen kämppiksen kanssa Knuutilanrannassa. Kamalaa, että on läksyjä joululomalla, mutta ihanaa, että mulla on kerranki tilaa levittää ne kunnolla. Salaa oon myös ehkä sittenki vähän kaipaillu kaavojen kanssa taistelua… Myös Jyväskylän reissu saattaa pidentyä JA painottua ompeluluokassa värjöttelyyn. Ruusu, kai tuot mulle välillä kahvia? Tämän tästä saa, ku lomailee silmälasikaupassa puoli vuotta! ;)

Onneksi edes nämä loppuviikon tunnit etenee ja vaatii työtä. Jos nämä aineet ois alkuviikon tuntien kanssa samaa luokkaa, olisin jo aikaa sitte heittäny hanskat tiskiin.

Eilen juhlittiin myös pikku-J:n synttäreitä, kuten jo viime kerralla taisin mainita. Tehtiin kotiporukalla paljon paljon ruokaa ja pidettiin olohuoneessa piknik. Ilta oli ehdottomasti hauskin meidän yhteiselon aikana, ja syönnin lisäksi harrastettiin mm. balettia, venyttelyä ja legginssimuotinäytöksiä, sekä keskusteltiin ihan kaikesta kielimuureista hörökorviin ja aborteista ranskalaiseen illalliskulttuuriin. Paras ilta pitkään aikaan. Nämä tytöt (+Mr. Pikku-J) on kyllä ihan mahtavia. Suuri kiitos Milanon hyvistä hetkistä kuuluu nimenomaan näille kämppissiskoille. Thanks girls! <3

Vuokramummon tuoma synttärikakku!

Alkupalat ja "JES!-ilme"

Kakku numero 2

Kovasti mun viikkoa on myös piristäny ystäväni Pedron yllätysvierailu Milanoon. Lisää meijän puistoreissuista myöhemmin, kunhan saan nyysittyä herran kamerasta kuvamateriaalin omalle koneelle.

Pitäkää peukkuja, että huomenna kutsuu Venetsia! Huisin hauskaa viikonloppua :)

Raivomaanantai

Vihdoin yksin kotona! Kolmen kämppiksen ja yhden vapaamatkustajan kanssa eläessä nämä aamut on hyvin tiukassa. Tein eilen illalla suunnitelmia kahvila-aamusta, mutta kun kuulin äsken oven pamahtavan neljännen kerran, kiljaisin riemusta! Paahtaria, teetä, eilen saapunutta Fazerin sinistä ja ylhäistä yksinäisyyttä pyjamassa. Nammm.

Maanantai oli Suuri Raivopäivä. Istuin editorial-tuntien luokkaan kello 13.55 ja tiesin olevani turhan ajoissa, sillä kaikki luennot alkaa lähes poikkeuksetta puoli tuntia myöhässä. Olin kuitenki varautunu kahvilla ja täyttelyä odottelevalla kalenterilla - kaikki hyvin siis! Kului tunti. Opettaja käväs luokassa, höpötti niin nopeaa italiaa, etten ymmärtäny, ja hävis. Hetken päästä ukkeli tuli takaisin ja ilmoitti, että käy vielä monistamassa, johon menee noin 20 min. Fine. Äiti soitti sopivasti, ku hermot oli aika kireällä ja ilomielin lupasin tulla Suomeen odotettua aiemmin. Tässä vaiheessa olin lähinnä kyllästyny ja hollis-vaihtareiden kans vaan naurettiin, että WTF. Kolmen tunnin istumisen, odottamisen ja muutaman paperin taittamisen jälkeen jotaki kuitenki repes. Meille lyötiin monistenippu kouraan ja käskettiin tutustua aineistoon kotona. "Tämänkö takia istuin toimettomana kolme tuntia?!"

Oltiin kaikki super raivoissamme. Jopa espanjalaistyttö repi hiuksiaan ja mietti, että miten VOI olla mahdollista, että ollaan odoteltu täällä monta kuukautta, eikä vieläkään MITÄÄN tapahdu? Ainoat aineet, mitkä meillä toimii, on esitystekniikka ja mallistonsuunnittelu. Muiden kurssien sisällöstä meillä ei oo mitään hajua, koska opettajat ei avaa niitä yhtään. "Later, later." Se tarkottaa kymmentä opintopistettä. Mistähän tässä repis ne 15-20 muuta?

Maanantain hermojen kiristelyn, raivokahvittelujen ja asioiden uudelleen järjestelyn jälkeen, asiat kuitenki löysi taas paikkansa. Eikai tässä auta, ku hetkeksi taas työntää koulumaailma syrjemmälle ja keskittyä muuhun elämään. Tuskin koulu nimittäin tuosta ainakaan paranee. Ei, vaikka kuinka toivois. :) Siksipä keskitytään nyt pikku-J:n huomisiin synttäreihin, viikonlopun sunnuntaireissuun ja ens viikon mahdolliseen Rooman lomaan. Puhumattakaan kevään suunnitelmista. ;)

Ja koska äiti sattui soittamaan oikein sopivalla hetkellä, näyttäis siltä, että mun joululoma piteni molemmista päistä ja nautin talvesta melkein kuukauden. Iik,eihän se vihdoin tullut lumi sula heti pois?

Kohta nähään namut!

Kuumeita ja kotiruokaa

Tämä viikko on ollu jo viime viikkoa parempi. Aurinko on paistanu, oppitunnit pidetty ja kiinalaistyttöjen kanssa ollaan tuettu toisiamme parhaamme mukaan opettajien hermoillessa. Kapulat on ehkä edelleen yrittäny välillä kiusata (Söpskä kulta, edelleen ilman R:ää ;) ), mutta oon tällä kertaa osannu suhtautua positiivisemmin. Oppimassahan täällä ollaan, vai mitä? ”Practice, practice, practice” ja ”faster, faster, faster”, kuten esitystekniikan opettaja huutaa. Eikai tämä oo sen kummempaa, ku muinaiset tanssitunnit rakkaan rautarouvamme ojennuksessa? Suu suppuun ja piirrä tyttö, piirrä!

Researchiä Lookbookkia varten

”Valmennuksen” lomassa vierailtiin hollantilaisen L-L:n kanssa O’Clock –näyttelyssä Triennale Design Museumissa tiistaina. Näyttelyyn oli koottu erilaisia teoksia liittyen aikaan ja jännittäviin kelloihin, jotka mittas aikaa eri perustein. Todella positiivinen yllätys. Melko simppeleinä tyttöinä tuijoteltiin muutamaa teosta pitkäänki, ennen ku tajuttiin miten kyseinen kello toimii. Osa oli toki ilmiselviä, mutta jos lattialla makaa ainoastaan suuri kasa vahaa ympyrässä, voi mennä hetki tajuta jutun pointti. Mutta me tajuttiin, believe it or not! Museon yläkerrasta löytyi myös mukavia suomalaisia yllätyksiä, ku törmättiin Eero Aarnion koiriin ja Harri Koskisen lasiastioihin. Jeeij, Italia rakastaa Suomea!

Näyttelyssä oli ainoastaan yks huono puoli. Venähtäneen reissun takia tulin melko myöhään kotiin ja löysin L:n, joka oli juuri hälytetty Incubuksen keikalle ja bändin poikien bileisiin backstagelle. Mikäli oisin tullu aiemmin kotiin, oisin päässy mukaan. Voitte kuvitella, miten hetken aikaa nousi katkera savu korvista, vaikken mikään oikea fani olekaan. Bändipoikia, ku bändipoikia!

Suomi on hyppiny mun silmille tällä viikolla muutenki, ku museossa. Oon törmänny pari kertaa Marimekko-laukkuihin, kuullu kahviloissa HIMiä ja Hollywoodissa ikivanhaa Bomfunk MC’siä. Kantakahvilassa törmäsin 17-vuotiaaseen turkulaistyttöön, joka kertoi olevansa täällä lukiovaihdossa. Meidät esitteli tanskalaistyttö, jolle kerran sattumalta lainasin puhelinta ja kehen nyt törmään harvasen päivä. Häkeltyneenä naurettiin suomalaistytön kanssa, eikä meinattu saada yhtään oikeaoppista suomenkielen lausetta suusta ulos. Ois ehkä pitäny alkaa tytön isosiskoksi ihan siitä syystä, että ikävöin suomen puhumista ja hauskoja sanoja, kuten ”raukkeli”, ”pakahtua” ja ”tollolandia”. (Viimeinen ei taida olla ihan täysin suomalainen. Terveiset kuitenki sen keksineelle! ;> ) Kun hakee sanoja päivittäin vähintään kahdella kielellä italiaksi ja englanniksi, joskus L:n kanssa lisäksi ruotsiksi ja kuulee vielä väkisin ranskistytön ranskankielisiä skype-keskusteluja, on vähemmästäki pienen tytön pää pyörällä.  Kunpa mulla olis pikkusiskojeni kielipää. :) Olis huomattavasti helpompi keskittyä italiaan.

Ruotsia oon kuullu tällä viikolla erityisen paljon, kun L:n isosisko on ollu kyläilemässä. Keskiviikkona meille kokkailtiin peri skandinaavinen illallinen lihapullineen, perunoineen ja puolukkahilloineen. Torstaina syötiin irtokarkkeja ja viikonloppuna sipsejä ja DIPPIÄ. Ah, olen kotona! Vaikka en juurikaan puhu tyttöjen kanssa ruotsia, huomattiin torstaina Hollywoodissa sen olevan erinomainen salakieli. Sujuvasti pistettiin PR:t söpöysjärjestykseen ilman, että meidän italianot ymmärsi sanakaan. Itseasiassa ainoa sana, minkä kuka tahansa meidän illallisporukasta osaa millä tahansa kielellä, on ”Cheers! Salute! Kippis! Skål!”. Oiskohan syytä opettaa muutaki?

Pieni ruotsalainen isosiskomme :)

Vaikka arki rutinoituu koko ajan enemmän ja oon alkanu hyväksyä ajatuksen, että tämä ei oo ihan tyypillinen vaihtarikokemus Erasmus-yhteisöineen, en voi kieltää, ettenkö koko ajan kaipais jotain. Oon ehkä kotiutunu kämppisten maailmaan, mutta entäs se opiskeluelämä? Lisäksi poden tyypilliseen tapaani jatkuvaa Lontoo- ja Pariisi-kuumetta, enkä rehellisesti sanottuna usko, että koskaan tuun potemaan kroonista Milano-kuumetta. Tämä on ihan kiva kaupunki, mutta millonpa ihan kiva ois riittäny?

Muutama kuva Versace for H&M –avajaisista torstailta, josta ei oikeestaan oo sen kummempaa sanottavaa, ku mieletön tungos ja piristävän värikkäitä hepeniä talven keskelle. Viidakkokasseja on keikkunu ihmisten kainaloissa koko viikonlopun, eikä lanseeraus oo ainakaan voinu mennä ohi keneltäkään. Here you go:

Opusta kutsuttiin raamatuksi ja vaan 14,90!

Miesten puolella yllättäen oli väljempää. Kelle tuodaan tuljaisiksi pinkki puku? ;>

Neljä viikkoa joululomaan, iiks! Sitten nähään Oulu ja Jyväskylä. Can't wait!

Baci<3

Uusvanha Prinssini

Ihastuin Lontoon aikoinani kahvilaan nimeltä Princi, eli johannamaisittain prinssini. Sohon alueelta (135 Wardour Street) löytyvä kahvila kuhisee ihmisiä niin aamu- kuin iltapäivisinkin, ja istumapaikkaa on hyvin hankalaa löytää edes yhdelle. Muutaman kerran olen siinä kuitenkin onnistunut, mm. 20- vuotissyntymäpäivänäni ja paikasta on tullut Lontoon vakkarinähtävyys jokaiselle reissulleni. (Verrattavissa vakkaruudessaan herkulliseen Masala Zoneen, oih.)

Oli ihana yllätys löytää Princi myös Milanosta ja vieläpä useammasta paikasta. Tutustuin juuri ketjun nettisivuihin, joilla sanotaan, että kyseinen kahvila olisi auki any hour of the day or night! Mitä ihmettä?! Trendikahvila, jossa on itseleivottua tuoretta leipää ja paikka on auki 24h/7? Tarkottaako tämä, että jos haluan sunnuntaiaamuna seitsemältä tuoreen tomattimozzarella-foccacian, niin Princi pelastaa mut? Oi ja voi! Tiesin, että tässä kahvilassa on sitä jotain. True-prinssi!

Tämä täytyy testata. Joku aamu säntään sinne kello 06.30. Tai ehkä todennäköisemmin yöllä klo 04.30... Kurkatkaa sillä välin nettisivut, joiden pelkkä kuunteleminenkin on terapiaa: Princi.

Kuvat täältä.

Inspiraatiota etsimässä

Onko mitään rentouttavampaa, ku yksinäiset aamuhetket cappuccinon, lehtipinon ja ikkunan läpi paistavan auringon kanssa? Mmmmm, I'm in heaven. <3

Ajatukset on lennelly kaukana Pariisin illoissa ja pienissä paljettisissa takeissa:

Paras aika vuodesta

Bisous <3

The best is yet to come

Tiedättekö ku on niitä marraskuisia viikkoja, jollon kaikki vastustaa, vaikkei mikään oikeasti ole pielessä? Ku pienet vastoinkäymiset varjostaa jopa hyviä asioita? Viime viikko oli enimmäkseen juuri sitä. Italia yritti selvästi koetella mua pistämällä pieniä, rienaavia kapuloita rattaisiin vähän väliä. Olin eksyksissä jatkuvasti tutuillaki reiteillä, useimmiten väsyneenä ja nälkäisenä. Tunnit alko mitä ihmeellisimpiin aikoihin ja opettajat hermoili mun ja kiinalaistyttöjen väärinymmärryksistä. Jopa luottokahvilat kiukutteli ja oli täynnä tiuskivia, töniviä ihmisiä. Koko mun pahantuulisuus huipentu eilen, ku tietokone päätti irtisanoa sopimuksensa ja tyhjensi itse itsensä kaikista tiedostoista, mm. kamalan tärkeistä valokuvista. Juuri sitä ennen olin pamauttanu otsani kaapin oveen ruokaa tehdessä ja mun päätä koristaa tällä hetkellä jättimäinen, todella kipeä kuhmu. Luojan kiitos selvisin ilman mustelmaa... Muuten ois näyttäny siltä, että mallit ois pamautellu mua korville. :)

Onneks mökötyspäivien lomaan sekottu myös hyviä hetkiä. Tiistain iltakävelyllä löysin ihan uusia shoppailu-ulottuvuuksia Corso di Porta Ticineseltä, kun poikkesin mm. American Apparellilla, Vansilla ja sulosessa vintage-liikkeessä, Jarretissa. (Kyllä, hautautuneena mun valtavaan lenkkitakkiin, jättipipoon ja juoksuhousuihin. Todella tyylikäs muotiopiskelija!) Viimesimmässä hiplailin Chanelin nahkaclutchia varmaan puolituntia, mutta yllättäen mun lenkkibudjetti ei ihan riittäny siihen. Ei edes koko kuukauden budjetti.

Kauppojen lisäksi mökötyskävelyllä näytti tältä:

Muistatteko, ku Pipilotti oli pari vuotta sitten Helsingissä? Huikeeta värien käyttöä!

 

Ja sunnuntaikävelyllä kera kännykkäkameran löyty tämmösiä ajatuksia:

Selvä elämänjoki ja -puu. Terkut Mr.C:lle!

Loppuviikosta iloitsin myös jälleen koulusta, ku kuvittelin saavani lopullisen lukkarin lukkoon. Nuolasin ennen ku tipahti. Tänään selvis, että joudun tekemään siihen vielä muutoksia... Luulin selviäväni ilman kaavotusta, mutta ei se tainnukkaan olla niin yksinkertasta. Toinen vaihtarityttö S valaisi mua, että jos suunnittelen, myös kaavotan ja valmistan. Oivoi. Tervetuloa lauantain koulupäivät. :)

Viikonloppu meni jälleen tyttöjen kanssa illallisilla ja Hollywoodissa. Juhlittiin Lucan synttäreitä ja lauantaina meitä hemmoteltiin koko porukkaa oikein kunnolla. Sushia, skumppaa ja suklaakakkua. Nammmmm! Mun maha ei ois voinu olla enää kovin paljon onnellisempi, saatikka kiitollisempi kemut järkänneelle Manuelille.

"Kamera, valot, KÄY!"

Italialaisia käsimerkkejä osa 1: "Mammamia! Vaimo petti!"

Nyt taas uus viikko aluillaan. Lucky number four? Suunnitelmissa inspiraation etsimistä loppuviikon tunneille, lookbookin suunnittelua ja hengailua hollantilaisten vaihtareiden kanssa. Onneks huonoja viikkoja seuraa aina parempi jakso.

Huisin kivaa viikkoa sinne! Puss och kram, kuten täällä kämpillä huudellaan ennen nukkumaan menoa. :)

Pullapostaus

Jälleen kello on kolme, enkä taaskaan saa unta. Herätys olis viiden tunnin päästä ja tällä kertaa en voi painaa torkkua kolmea tuntia. Projektitunnit alkaa kymmeneltä, eikä ne loputtomiin odota. Missä luuraa herra nukkumatti, tule jo!

Mun flunssainen maailma on tänään pyöriny herkkujen ympärillä. Kuulin eräältä ystävältä maailman hauskimman kohteliaisuuden: ”Oot parempaa ku pannukakku.” Meinasin kuolla nauruun ja hetken ikävöin hulluja Oulun ihmisiä ihan mahottomasti. Äsken toivottelin hyvät yöt herra Terapeutille, joka kutsuu mua Pullaksi. Pitäisköhän näistä leivoksiin liittyvistä lempinimistä huolestua? Varsinki näitten rasvattomien gaselli-kämppisten keskellä? Vai otanko kohteliaisuutena ja meen huomenna taas maisteleen niitä pannukakkuja?
Löysin nimittäin uuden lempparikahvilan, California Bakeryn. Kaikki tuoretta, kotosta ja takuulla pullantuoksusta. Kuvat on nettisivuilta, kurkatkaas: http://www.californiabakery.it/. Meen keskiviikkona uudelleen tutustumaan, makustelemaan ja kuvaamaan todistusaineistoa omalla kameralla. Nam, en malta oottaa!

Paikka vei mun sydämen totaalisesti kotoisalla, valoisalla tunnelmallaan ja tuoreilla herkuilla. Eikös se mun motto ollu, että elämästä pitää nauttia arjen pienten ilojen kautta? Jotka hyvin usein sattuu liittymään ruokaan? Taidan uskoa siihen edelleen, pehmeänä kuin pieni pulla. Jatkakaa siis leivoslinjalla, niin minäki. ;)

Niiskutiniiskuti

Kello on kolme aamuyöllä, enkä saa millään unta nuhaltani. Oon niiskuttanu armottomasti koko päivän, aivastellu ja räpsytelly sumuisia silmiä. Ensin ajattelin, että pöhnä johtuu eilistä mojitoista, mutta syynä taiski olla ohut nahkatakki, vesisade ja tramin odottelu aamuyöllä. Huomenna hankin sateenvarjon ja baarinkestävän kaulahuivin.

Illallinen siis yllättäen venähti, kuinkas ollakkaan. Parin viinilasin, musiikin ja hyvän ruoan jälkeen tunti klubilla erään puolalaisen tytön läksiäisten takia ei tuntunu enää ollenkaan vastenmieliseltä. Kikatellen  vannottiin J:n kanssa, että yhen drinkin jälkeen lähetään kotiin, nukutaan kunnon yöunet ja seuraavana päivänä alotetaan (taas) urheilu. PR oli kuitenki tällä kertaa fiksu, eikä samantien vieny meitä VIP-alueelle. Just ku alettiin kyllästyä tungokseen, se vei meidät maan alle ja jaksettiin taas innostua uudelleen. Tanssittiin ja tanssittiin. Myös puolalaistyttö juhli aamuun asti, kunnes sen oli pakko lähteä suoraan lentokentälle ja kohti New Yorkkia. Crazy models… Ilta oli kuitenki niin hauska, etten ihmettele, vaikka tyttö olis unohtanu koko lähdön.

Ilotulituksia marraskuussa?

Hauskuus ja illan venähtäminen johti kuitenki siihen, että illan aikana vaihtunu PR ei osannu ajaa meidän asunnolle, eikä mekään harmiksemme osattu sitä neuvoa. Kaikkein helpointa oli hypätä tramiin, vesisateesta ja pienestä odottelusta huolimatta. Kunpa vaan olis ollu sateenvarjo… Kukapa olis uskonu, että Milanossa sataa pahemmin ku Lontoossa. Voisko mun punaset VW:n kumpparit kipsutella tänne itsekseen? Niille olis sittenki kovasti käyttöä.

Jospa nuha ja syyssateet ois nopeasti ohi menevää laatua. Ei oo mukava, jos täytyy räkä poskella suunnitella pikkumekkoja ja korvat tukossa saada selvää nopeasta italiasta. Ehkä universumi yrittää kertoa mulle, että ois syytä shoppailla uusia villapaitoja? Hmmm...

Ehkä ensin täytyy silti yrittää nukkua. Kauniita unia ihanaiset.

Sataa sataa ropisee, pilipalipom

Elämä hymyilee taas! Koulu alkoi vihdoin torstaina skeptisistä ajatuksista huolimatta ja myös puolet perjantain tunneista järjestettiin. Loput perjantain tunnit, sekä lauantain kaavotustunnit antaa vielä odottaa itseään, mutta oon erittäin tyytyväinen jo tähän pienen pieneen alkuun. Sain jopa läksyjä suunnittelusta ja esitystekniikasta, how cool is that! ;)

Muuten on ollu aika tylsän tasaista arkea. Milanon marraskuu näyttää tismalleen yhtä ankealta, ku Suomenki: vettä tulee kaatamalla 24h/7 ja ollaan tyttöjen kanssa pysytty enimmäkseen sisällä teekuppien ääressä. (Täytyis pian opetella ite tekeen ne cappuccinot.) Olisin kovasti halunnu ottaa teille kuvia ympäri kaupunkia, mutta täytyy odottaa parempia ilmoja kävelyretkille. Tässä kuitenki muutama kuva viime viikolta:

Duomon katto on aika huikea

Porta Ticinese, mun lemppari!

Muistaako kukaan surkuhupaisaa tarinaa Pariisista, vuokrapyöristä ja kahesta tytöstä, joiden ranskan taito oli onnetonta? Ennen ku testaan näitä pyöriä, neiti A saa tulla kylään!

Koulua lukuunottamatta oon poistunu kotoa vaan torstai-iltana sushin toivossa tyttöjen kanssa illalliselle. Kaikkien pieneksi pettymykseksi ei saatu sushia, mutta käytiin syömässä oikein hyvä italialainen menu Virginissä. PR:t, ravintola ja koko illallisporukka oli vielä mukavampaa ku viime viikolla ja meidät saatiin taivuteltua hetkeks myös Hollywoodiin, joka on yks Milanon suosituimmista klubeista. Kuvat on otettu mun onnettomalla kännykällä, täytyy vastedes muistaa ottaa oikea kamera mukaan.

Norjalaistytön läksiäispuuhka

Pullojen sisällä oli vilkkuvia jääpaloja, ens kerralla täytyy ottaa video!

Bileet alko täysillä vasta, ku oltiin lähdössä jo kotiin, joten kunnon Hollywood-meno tais jäädä ens kertaan. Oon kuullu huhuja, että jos jossain tässä kaupungissa voi törmätä supermalleihin, näyttelijöihin ja ison luokan julkkiksiin, niin nimenomaan tällä klubilla. Helmikuun fashion weekit vois olla aika otollinen aika, eikö?

Nyt ollaan lähdössä taas syömään, mutta VAIN syömään. ;) Pakastimessa oottaa triplasuklaajäätelö ja J:n koneella kasa Gossip girlin uusia jaksoja. Onko ees olemassa parempaa tekemistä marraskuussa? Kasa peittoja, jäätelöä ja hömppäsarjoja? Perfetto!

Baci!

Pinnan kiristystä

Kipsuttelin nilkkureissani tänään taas kouluun innosta piukeena vain huomatakseni, ettei vieläkään mitään tapahdu suuntaan tai toiseen. Ensimmäiset luennot olin todennäkösesti väärinkäsittäny ihan omasta alotteesta – mikä on hyvin mahdollista ottaen huomioon mun hajamielisyyden -, sillä seinässä olevan lukkarin mukaan ne olis tiistaisin, vaikka mun kalenterissa luki keskiviikoisin. Olin siis joko päivän myöhässä tai melkein viikon etuajassa. Taidan olla sukua näille torveloille, vai mitä luulette? Seuraavat luennot, jotka oli kuuden tunnin kahviloissa ja Zarassa maleksemisen jälkeen, oli puolestaan taas täyttä italiaa. Odoteltiin muiden vaihtareiden kans luokan edessä 45 minuuttia, eikä proffa koskaan ilmestyny paikalle. Onko tämä sitä kulttuuriopetusta?

Ei siis koulua vielä tänäänkään, hah. Välillä mietin jo, että taidan kuvitella koko yliopiston olemassaolon ja kohta huomaan, että on joulu, enkä oo käyny vielä yhdelläkään oppitunnilla. Oisko uusia ideoita? Sinänsä en valita. Oon vihdoin saanu lomailla, nukkua pitkään ja maleksia yksin pitkin kaupunkia parin viime vuoden edestä. Mun kalenteri on kerranki loistanu tyhjyyttään ja sen ansiosta ajatuksetki alkaa olla taas melko järjestyksessä. En valita, mutta ihan totta: nipistäkää mua jos nukun jotain hyvin omituista unta.

I can do it!

Lukujärjestyksen mukaan huomenna olis suunnittelua klo 9-17. En elättele liikaa toiveita, mutta meen kattomaan ja käyn vähintään utelemassa Erasmus-toimistossa. Hollantilaiset meinas, et jos nyt tähdättäis ens viikon alkuun. Muuten voi olla, että alan oleen valmis ranskisten Jamaica-kerhon jäseneksi meidän olohuoneeseen. :) Rommia ja Bob Marleyta ilman huolta huomisesta.

Bacii, mulla on teitä ikävä. <3

Ps. On mulla hyviäki uutisia! Huomenna taas mallipailut ja pietään peukkuja sushille!

Triplatreffit Mr.Muscelon kanssa

Heräsin maanantaiaamuna alkavaan katastrofiin. Ranskistyttö oli poikaystävineen käyny suihkussa ja meidän jo ennestään huonosti vetävät putket oli päättäny pistää stopin vedellä läträämiselle. Kylpyamme, jossa siis suihkukin sijaitsee, lainehti puolillaan likasta vettä ja samoten se ihmeellinen vanhanaikanen laite, jonka nimeä en tiedä. Joku pesuallas? Kukaan ei oo kertaakaan käyttäny sitä ja silti se mystisesti meinas tulvia yli.
Alettiin ranskiksen kanssa tyhjentää vettä altaista ja pohtia tilanteen vakavuutta. Meidän vuokraemäntä on täys sekopää ja jos oltais menty sen juttusille, se ois alkanu huutamaan italiaksi ja pakottanu meidät maksamaan koko kylpyhuoneremontin. Niinpä ei oikein houkutellu... Onneks ranskistyttö oli ilmeisesti leikkiny putkimiestä ennenki ja sillä oli tilanne hallussa. Saatiin altaat tyhjiksi, riehuttiin kumipumpun kanssa ja tyhjennettiin jotain kakkaa viemäreistä. Ku mallisiskot heräs, kuviteltiin että tilanne oli jo ok ja painuttiin hoitamaan päivän asioita.

Tulin kahviretken jälkeen kotiin tyhjään asuntoon ja löysin kylpyhuoneen, joka oli entistä kamalammassa kunnossa. Ammeeseen oli noussu taas litroittain vettä ja se saakelin pyllynpesuallas tulvi jo yli. Meidän putkimiesleikit ei ollu tainnu toimia.. Tyhjensin altaat toisen kerran ja ku tytöt tuli kotiin, alettiin keittää vettä. Joku oli kuullu, että se vois toimia. Ei muuten toiminu.  Syöksyin meidän alakerrassa olevaan Carrefouriin varttia vaille kaheksan ja rukoilin, että siellä joku puhuis englantia. Jostain syystä mulla ei ollu hajuakaan mikä ”joka kodin putkimies” –töhnä on italiaksi.
Herra Carrefour ei puhunu englantia, mutta ku tarpeeksi kauan hoin sille bagno ja catastrofe, se ymmärsi yskän. Palasin kotiin Mr. Muscelo-nimisen aineen kanssa ja koko meidän kvartetti meinas kuolla nauruun…
Pikku-J alko valmistautua Halloween-juhlia varten ja me muut kolme painuttiin Herra Muskelin kanssa kylpyhuoneeseen. Liruteltiin sitä reilusti ammeeseen, pp-altaaseen ja varalta hitusen myös kaikkiin muihin vettä vetäviin koloihin. Kuka kaipaa putkimiestä, ku on kolme näin pätevää tyttöä liikenteessä? Huvittavaa, että vasta tänään muistin oikeasti tuntevani muuan putkimiehen.

Saatiin bagno toimimaan ja Halloween-katastrofi ohi. Vitsailtiin, että voidaan kaikki lähteä juhlimaan putkimiehiksi pukeutuneina, koska haistiin jo valmiiksi pahalle, meillä oli pumppu ja lihaksikas deitti valmiina. Todellisuudessa ainoastaan J, joka ei ollu osallistunu ”omg”-kommentteja enempää, oli ainoa uloslähtijä ja me muut käytiin vaan maksamassa marraskuun vuokra yläkerran mummolle. Hymyiltiin ja vakuuteltiin: ”Tutto bene! – kaikki hyvin!”

Kämppisviidakko kuittaa. Baci!